Erityyppiset työt

By admin,

Kotitoimistotyötehtävien tyyppien määrä on kirjava. Monesti ajatellaan heti ensimmäiseksi, että kotitoimistoimistolla työskentely on yksinkertaista datan syöttämistä tietokoneen eri ohjelmiin. Sitäkin se voi olla, mutta kuten edellä mainittiin, työtehtävien ja jopa alojen määrä on äärimmäisen laaja. Viime vuosien saatossa ja teknologian yleistyessä eri tyyppisten töiden määrä on vain kasvanut. Suosituimpiin kotitoimistossa tehtäviin töihin kuuluvat muun muassa suoramyynti, blogin ylläpitäminen, pokeripeluu, web design ja monenlainen tiedostojen hallinta (data entry).

Suoramyynti (myös verkostomarkkinointi), on kasvattanut suosiota viime vuosien aikana varsinkin Yhdysvalloissa. Monet verkostomarkkinointi-alalla olevat yritykset, esimerkiksi Mary Kay, Advocare, Avon, SoZo ja Amway ovat luoneet uraa tunnettuina ja merkittävinä yrityksinä. Verkostomarkkinoinnin alalla on usein kyseenalainen maine, sillä monet, jotka alalle yrittävät, mutta eivät onnistu suunnitelmissaan, mustamaalaavat alaa heti sopivan mahdollisuuden tullessa. Alalla olevat tietävät, että menestys vaatii kovaa työtä ja pitkäjänteisyyttä, ja systemaattisuus on yksi ehdottomista edellytyksistä menestykseen.

Bloggaaminen, eli siis blogin ylläpitäminen, on yleistynyt valtavasti sosiaalisen median suosion myötä. Useat kirjoittavat blogia harrastusmielessä, mutta monen harrastelijan blogi on myös saavuttanut valtavan suosion, jolloin bloggaaja on voinut jättää päivätyönsä. Periaatteessa suurimmat rahat bloggauksessa liikkuvat mainostamisessa ja sponsoroinnissa. Idea on sama kuin ”word of mouth”-periaatteessa: bloggaajan kirjoittaessa hänen kokeilemastaan juuri markkinoille tulleesta päivävoiteesta monet blogin lukivat suuntaavat saman tien ostamaan kyseisen päivävoiteen, sillä blogiin (video tai teksti) luottaminen tuntuu olevan monelle helpompaa kuin tv:ssä pyörivään mainokseen uskominen.

Pokerin peluu on yksi tämän vuosikymmenen suosituimmista hiteistä. Perinteisen kasinossa istumisen lisäksi pokeria voi pelata turvallisesti myös kotikoneelta. Monelle tästä harrastuksesta on tullut ammatti, kun kotisohvalla pelatessa on tullut huomattua, että samalla myös summa pankkitilillä on kasvanut. Casino Euro on yksi suosituimmista onlinekasinoista, ja pelien määrä onkin valtava: suosituimpiin kuuluu muun muassa ruletti, black jack ja baccarat. Lisäkis Casino Euro tarjoaa mahdollisuuden pokerin pelaamiseen live-ajassa.

Web design ja monenlainen tiedostojen hallinta ovat molemmat osa-alueita, jota monet tekevät päivittäisessä työpaikassa koneen ääressä lähes kahdeksan tunnin verran. Tämän vuoksi ko tehtävät ovatkin siirtyneet etämuotoon, jolloin työntekijä voi itse päättää monelta työt alkavat, ja monelta työt loppuvat. Lisäksi monet asiakkaat arvostavat huikeasti työntekijöitä, jotka pystyvät iltaisin tekemään muutoksia kotisivuihinsa.